Mustat lampaat

Helsinki

Suomenlinnan Länsi-Mustasaaren rakennushistorian selvitys ja ehdotus täydennysrakentamiseksi

Laajuus 9 ha

Tilaaja Suomenlinnan hoitokunta

Suunnitelma valmistunut vuonna 2006

Länsi-Mustasaaren asema on kaksijakoinen. Se on osa Suomen merkittävintä historiallista nähtävyyttä ja toisaalta Suomenlinnan saarista syrjäisin. Saarelle on kaavailtu yli 250 vuoden aikana monia suurisuuntaisia rakennushankkeita, jotka ovat jääneet pääosin toteutumatta. Ruotsalainen kausi jätti jälkeensä kolme kasarmia ja palan leipomoa. Venäläiset loivat yhtenäisen nurmivallirintaman. Suomalaisella kaudel­la saari on kulkenut pitkän tien punavankileiristä telakkavaiheen kautta Unescon maailmanperintökohteeksi ja osaksi Helsingin merellisintä kaupunginosaa.

Suunnitelmassa saaren ympäristöä on täydennetty uusilla asuinrakennuksilla ja rantasaunalla. Uudet rakennukset sijoittuvat kolmeen selkeästi rajattuun saarekkeeseen, jotka yhdessä vanhojen rakennusten kanssa muodostavat ihmisen kokoista ympäristöä. Rakennusmateriaalit ovat paikan hengelle ominaisia, luonnonmukaisia ja kauniisti vanhenevia, kuten peittomaalattua puuta, säänkestävää terästä ja läpivärjättyä betonia. Kokonaissommittelu noudattaa saarelle ominaista suurpiirteistä mittakaavaa. Lisäksi maastoon on merkitty osa ruotsalaisten rakentamasta ja venäläisten purkamasta puolustusmuurista täydentämään kertomusta saaren historiasta.